2024

Kiuru, Hilla

Tämän tutkimuksen aiheena on aktiivinen ikääntyminen, joka on vahva diskurssi ikääntymisen politiikassa. Aktiivinen ikääntyminen on esiintynyt kansainvälisten ja kansallisten organisaatioiden ohjelmissa, kuten Euroopan Unionin ja Maailman terveysjärjestön. Ikääntyvä väestö ja sen haasteet ovat saaneet poliittiset toimijat hakemaan ratkaisuja ikääntymiseen ikääntyneistä itsestään. Ikääntyneiltä odotetaan aktiivista ikääntymistä, kuten pidempiä työuria, vapaaehtoistyöhön ja omaisten hoivaan osallistumista, terveellisiä elintapoja, teknologian käyttämistä ja vanhenemiseen valmistautumista. Aikaisemman tutkimuksen mukaan, aktiivisella ikääntymisellä ei ole yhtä yhtenäistä määritelmää. Tässä tutkimuksessa aktiivinen ikääntyminen ymmärretään diskurssina, johon ovat vaikuttaneet aktiiviseen ikääntymiseen liittyvä poliittinen ja akateeminen keskustelu ja hyvinvointivaltion muutokset. Aktiivista ikääntymistä tarkastellaan pääkirjoitusaukeaman teksteissä, kuntien vanhuspoliittisissa ohjelmissa ja ikääntyneiden haastatteluissa. Käytetyt analyysimenetelmät olivat teoriaohjaava sisällönanalyysi, Foucault´lainen diskurssianalyysi, uusi retoriikka ja toimijaverkkoteoria. Ylipäätään, aktiivinen ikääntyminen tarkoitti monenlaisia asioita aineistoissa, kuten pidempää työuraa, vapaaehtoistyötä, poliittista aktiivisuutta, kotona asumista, terveellisiä elämäntapoja, teknologian käyttöä, pienempää aktiivisuutta ja aktiivisuuden sopeuttamista. Ympäröivän yhteiskunnan, perheen ja palveluiden rooli oli tärkeä, koska ne tukivat yksilön aktiivisuutta. Aktiivisuudelle oli myös esteitä, kuten köyhyys. Samoin ilmeni vastarintaa, esimerkiksi teknologian käyttöä vastustettiin. Diskurssia tuotettiin eri tavoin eri konteksteissa ja siihen liittyi ristiriitoja, kun esimerkiksi poliittiseen aktiivisuuteen suhtauduttiin positiivisemmin vanhuspoliittisissa ohjelmissa verrattuna Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteihin. Diskurssia tuotetaan aladiskurssein ja retorisin keinoin kuten yhdistämällä asioita. Aktiivisuusajattelu nojaa mahdollisimman itsenäiseen ja voimavarakeskeiseen ihmiskuvaan. Aktiivisen ikääntymisen diskurssi tuottaa subjektiposition, joka on mahdollisimman aktiivinen saaden myös tukea ympäristöltä, palveluilta ja läheisiltä. Kuitenkin palveluiden ja tuen puute saattaa johtaa epävarmuuteen ja prekaarisuuteen ja tämä pitäisi ottaa huomioon, kun puhutaan aktiivisesta ikääntymisestä.