undefined

Saimaan viisaasti kalastettu muikku : asianosaisten näkemyksiä

Publiceringsår

2023

Upphovspersoner

Kytölä, Antti; Marjomäki, Timo J.; Karjalainen, Juha

Abstrakt

Hankkeen tarkoituksena oli selvittää laatustandardoidun ekologisesti kestävän kaupallisen muikunpyynnin kehitysmahdollisuuksia Saimaalla. Selvitykseen valittiin kahdeksan Saimaan kalatalousaluetta, joilla kalastetaan kaupallisesti muikkua. Erityisesti kiinnitettiin huomiota trooli- ja nuottakalastukseen. Kahdella kalatalousalueella on voimassa troolauskielto, viidellä troolataan ja yhdellä kalatalousalueella muikkua ei troolata, mutta troolausta ei ole kielletty. Metsähallituksen hallinnoimilla valtion yleisvesialueilla kalastetaan määrällisesti eniten muikkua koko Saimaan alue huomioiden, ja näille alueille kalastajat saavat helpoiten lupia kaupalliseen troolaukseen ja nuottaukseen. Osakaskuntien luvanmyöntämisessä annetaan paljon painoarvoa kaupallisen kalastajan paikallisuudelle. Systemaattista muikkukantojen tilan seurantaa harjoitetaan kalatalousalueilla nykyisellään vähän. Eteläisen Saimaan kalatalousalueella muikkukantojen seurantaa tehdään kattavasti johtuen alueella suoritettavasta kalataloudellisesta velvoitetarkkailusta. Käyttö- ja hoitosuunnitelmiin ei ole yleensä kirjattu muita varsinaisia seurantatoimia kuin kaupallisten kalastajien Luonnonvarakeskukselle toimittamista saalisilmoituksista kootun tilaston seuraaminen. Saimaan alueella tavattavien suojeltujen lohikalojen ja saimaannorpan vaikutus muikunkalastukseen koetaan erittäin pieneksi. Muikun kalastuksen seurantajärjestelmään, jolla tuotettaisiin vuosittain eri alueiden muikkukannan runsaudesta ja rakenteesta standardoitua tietoa, suhtauduttiin varovaisen positiivisesti. Seurantajärjestelmä olisi mahdollista rahoittaa osittain kalatalousalueiden ja osakaskuntien varoin. Monet kaupalliset kalastajat pitivät hyvänä muikunkalastuksen yhtenäislupa-alueita, jotka kattaisivat vähintään kalatuotannollisesti yhtenäisen järvialueen. Osakaskuntien ja kalatalousalueiden edustajat näkivät yhtenäislupa-alueet hankaliksi toteuttaa, mutta osakaskuntia yhdistymällä järvien yhtenäisten selkäalueiden hallinta siirtyisi luontevasti yhdelle kalastusoikeuden haltijalle. Mahdollinen laatustandardoitu ja sertifioitu muikunkalastus koettiin hyväksi ja tavoiteltavaksi asiaksi.
Visa mer

Organisationer och upphovspersoner

Jyväskylä universitet

Kytölä Antti

Karjalainen Juha Orcid -palvelun logo

Marjomäki Timo Orcid -palvelun logo

Publikationstyp

Publikationsform

Separat verk

Målgrupp

Facklig

UKM:s publikationstyp

D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller -utredning

Publikationskanalens uppgifter

Journal

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tiedonantoja

Förläggare

Jyväskylän yliopisto

Öppen tillgång

Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst

Ja

Öppen tillgång till publikationskanalen

Helt öppen publikationskanal

Parallellsparad

Nej

Övriga uppgifter

Vetenskapsområden

Övriga jordbruksvetenskaper; Ekologi, evolutionsbiologi

Nyckelord

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Publiceringsland

Finland

Förlagets internationalitet

Inhemsk

Språk

finska

Internationell sampublikation

Nej

Sampublikation med ett företag

Nej

Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling

Ja