2021

Aho, Olli

Väitöskirjassani analysoin havainnon sensomotorista luonnetta keskittyen peilisolututkimuksen, simulaatioteorian ja fenomenologian tutkimuksiin. Aivotutkimus on osoittanut, että samat esimotoriset hermosolut, jotka aktivoituvat toiminnassa aktivoituvat myös samanlaista toimintaa havaittaessa. Tämä näytti osoittavan, että havaitsija peilaa toisten toimintoja aivojen tasolla. Kun esimerkiksi joku tarttuu kuppiin, havaitsijassa aktivoituu samoja esimotorisia hermosoluja kuin jos hän itse tarttuisi kuppiin. Aivotutkimus on tarjonnut empiiristä tukea sille väitteelle, että havaitsijan motoriset kyvyt ovat yksi havaintoa konstituoiva tekijä ja että havaitsija toisin sanoen resonoi esireflektiivisesti toisten toimintaa. Tämän ilmiön tulkinnasta eli siitä, millä tavalla toimintoja ymmärretään ja minkälainen ruumiillinen vuorovaikutussuhde toimijalla on ympäristöön, on keskusteltu simulaatioteorian ja fenomenologian kontekstissa. Nämä kaksi filosofista perinnettä eivät kuitenkaan sovi yhteen, vaan on selvitettävä, miten niiden sisällä käsitellään toiminnallista ymmärrystä. Ensimmäisessä pääluvussa esittelen peilisolututkimuksen tuloksia, tutkimuksen kehittymistä ja filosofisen liikkeen tutkimuksen rikasta historiaa. Tämän jälkeen esittelen simulaatioteorian historiaa ja nykytutkimusta. Lopuksi selvennän, mitä tarkoitetaan toimintojen ymmärtämisellä suhteessa havaitsijan omiin ruumiillisiin mahdollisuuksiin. Erityisesti käsittelen tätä Husserlin ”minä voin” -käsitteen (ich kann), James J. Gibsonin affordanssin käsitteen ja enaktiivisen havainnon teorian näkökulmien kautta. Toinen pääluku selventää havaintokokemuksen esireflektiivistä, esirationaalista näkökulmaa. Kuten ensimmäisessä pääluvussa käy ilmi, toiminnan ymmärtäminen tai toimintojen assosioituminen sosiaalisiin tilanteisiin ja kohteisiin ei ole yksinkertainen kausaalismekaaninen peilautumisprosessi vaan selittyy suhteessa havaitsijan omaan liikehistoriaan. Käytän analyysissäni affordanssin ja affektiivisuuden käsitteitä kuvatakseni, miten merkityksiä ymmärretään suhteessa vuorovaikutusmahdollisuuksiin ja miten tilanteen affektiivinen tausta vaikuttaa tähän. Kolmannessa pääluvussa analysoin resonanssin käsitteen avulla sitä, miten havainto valmistaa toimintaan. Toisin sanoen analysoin tilanteen esireflektiivistä ymmärtämistä eli sitä, miten toimija osoittaa tällaista ymmärrystä omassa toiminnassaan ja omien ruumiillisesti ilmenevien responssiensa kautta tilannetta sen kummemmin reflektoimatta.