Väitöksen jälkeisessä tutkimuksessa tarkastellaan kotimaisen nykyrunouden fragmenttimuotoa. Tutkimuksessa kysytään, mitä ja miten katkelmalliseen fragmenttimuotoon taitettu runous ilmaisee, ja millaisiin historiallisiin, filosofisiin ja ilmaisullisiin yhteyksiin nykyrunouden fragmenttimuoto kytkeytyy. Tutkimuksen tuloksena syntyvissä vertaisarvioiduissa artikkeleissa analysoidaan sellaisia suomalaisia nykyrunoteoksia, joissa fragmenttimuotoa käytetään suhteessa toisiinsa mahdollisimman erilaisiin ilmaisullisiin tarkoituksiin. Tutkimukseni analyyttisia lähtökohtia suuntaava hypoteesi pohjautuu ymmärrykselle fragmentista ilmaisullisesti erityislaatuisena ja historiallisesti painokkaana, kirjallisuuden ja filosofian huokoiselle raja-alueelle paikantuvana tekstilajina. 2000-luvun fragmenttimuotoa hyödyntävä runous mieltyy usein eritoten kielen asioihin sekä kielen ja muun maailman suhteeseen keskittyväksi ilmaisuksi. Post doc -tutkimuksessani suomalaista nykyfragmenttia tarkastellaan kielen materiaalista ja maailmallista prosessiluonnetta korostavan uusmaterialistisen kielikäsityksen näkökulmasta. Tutkimuksen rungon muodostavien tieteellisten artikkelien tekstianalyysit rakentuvat kahden metodologisen kiinnekohdan, havaintopsykologian alalla kehitetyn käyttömahdollisuuden käsitteen ja Friedrich Nietzschen filosofiasta ammentavan mielen käsitteen näkökulmista. Käyttömahdollisuuden käsite toimii tutkimuksessa tekstin, lukijan ja (muun) maailman välisiä materiaalisia kytkeytymisiä kartoittavana työkaluna. Mielen käsitteen avulla taas hahmottelen esille niitä maailmallisia, yksinomaan inhimillisen sfäärin ylittäviä voimasuhteita, joita nykyfragmentiikka sanallistaa esille.

2023