Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto
Publiceringsår
1981
Upphovspersoner
Komonen, Pertti; Rautalin, Aimo
Abstrakt
Tutkimuksessa selvitettiin turpeen käyttäjille osoitetun kyselyn avulla, mitä epäpuhtauksia turpeessa on, mitkä niistä aiheuttavat häiriöitä turpeen käsittelyssä, minkälaisina määrinä epäpuhtaudet esiintyvät ja missä haitat ilmenevät. Neljällä käyttäjälaitoksella mitattiin pääasiassa suurimpina määrinä esiintyvien epäpuhtauksien pitoisuutta. Määrällisesti eniten esiintyy puuta, kameja ja kuivia paakkuja. Korjauskustannuksia aiheuttavat eniten kivet ja hiekka. Epäpuhtaudet poistetaan parhaiten kiekkoseulalla. Seulonnan teknisiä toteutusmahdollisuuksia ja sen vaikutuksia turpeen tilavuuspainoon selvitettiin koeseulonnoilla, joita tehtiin kahdella tuotantoalueella. Seulonnan aiheuttamia kustannuksia laskettiin laitevalmistajien tarjousten perusteella sekä kuormauksen yhteydessä että erikokoisilla ja eri tavoin varustetuilla lämpölaitoksilla. Niissä on suuria paikallisia vaihteluita. Suurilla käyttöalueilla turvetoimitukset voidaan keskittää ja siten alentaa myös seulontakustannuksia.
Visa merOrganisationer och upphovspersoner
Publikationstyp
Publikationsform
Separat verk
Målgrupp
Vetenskaplig
Kollegialt utvärderad
Kollegialt utvärderad
UKM:s publikationstyp
C1 Separat utgivet vetenskapligt verkPublikationskanalens uppgifter
Journal
Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports
Förläggare
VTT Technical Research Centre of Finland
Nummer
3
ISSN
ISBN
Öppen tillgång
Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst
Nej
Licens för förläggarens version
Annan licens
Parallellsparad
Nej
Övriga uppgifter
Nyckelord
[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]
Språk
finska
Internationell sampublikation
Nej
Sampublikation med ett företag
Nej
Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling
Nej