undefined

Ekologiset näkökohdat joidenkin Pohjois-Suomen järvien säännöstelyssä. Osa 2. Rannan geomorfologia ja vesikasvillisuus

Publiceringsår

1989

Upphovspersoner

Hellsten, Seppo; Neuvonen, Inkeri; Alasaarela, Erkki; Keränen, Reijo; Nykänen, Markku

Abstrakt

Säännöstelyn vaikutukset olivat selvästi havaittavissa Ontojärven rantavyöhykkeessä. Erityisesti lajittuneesta aineksesta koostuneet rannat olivat epästabiileja sekä vedenpinnan ylä- että alapuolella. Ontojärven rannat olivat selvästi Lentuan vastaavia rantoja jyrkempiä, mikä puolestaan vaikutti rantavyöhykkeen pohjanlaatujakaumaan. Minerogeeniset pohjat olivat Ontojärvessä huomattavasti yleisempiä. Lentuan ja Ontojärven havaintojen perusteella laadittiin yksinkertainen malli, jonka avulla arvioitiin Ontojärven säännöstelyä edeltänyttä pohjanlaatujakaumaa Laskeutuvan jään vaikutus oli myös selvästi havaittavissa Ontojärven rannoilla, kaikkien rantatyyppien sedimentin pintaosa jäätyi huomattavasti alemmalle syvyysvyöhykkeelle kuin Lentuassa. Sen alapuolella laskeutuva jää vain painui pohjaa vasten puristaen sedimenttiä kokoon. Kasvillisuus oli selvästi vähentynyt säännöstelyn myötä; myös täysin kasvipeitteettömät rannat olivat yleisiä Ontojärvellä. Erityisesti lajiston runsaussuhteiden muutokset olivat selväpiirteisiä; suurikokoiset isoetidit ja helofyytit olivat vähentyneet ja pienikokoiset isoetidit olivat yleistyneet. Lentualla mitattujen ekologisten riippuvuussuhteiden perusteella laadittiin yksinkertainen vesikasvien ekologinen malli, jolla varsin hyvin voitiin ennustaa Ontojärven kasvilajiston frekvenssi.
Visa mer

Organisationer och upphovspersoner

Publikationstyp

Publikationsform

Separat verk

Målgrupp

Facklig

UKM:s publikationstyp

D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller -utredning

Publikationskanalens uppgifter

Journal

Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita

Förläggare

VTT Technical Research Centre of Finland

Nummer

986

Öppen tillgång

Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst

Nej

Licens för förläggarens version

Annan licens

Parallellsparad

Nej

Övriga uppgifter

Nyckelord

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Språk

finska

Internationell sampublikation

Nej

Sampublikation med ett företag

Nej

Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling

Nej