undefined

Suomalainen kylmän ilmaston rakennustekniikka. Osa 10. Rakennetun ympäristön ylläpito ja perusparantaminen

Publiceringsår

1990

Upphovspersoner

Kääriäinen, Hannu; Aho, Timo; Erkiö, Eero; Polso, Antero; Tuppurainen, Yrjö

Abstrakt

Suomen rakennettu ympäristö jaetaan talonrakennukseen, jonka osuus vuonna 1984 oli markkamääräisesti arvioituna 76 %, ja maa- ja vesirakennusalaan, jonka osuus oli 24 %. Tässä tuoteryhmä 10:n laatimassa julkaisussa käsitellään ainoastaan talonrakennusalaa. Maa- ja vesirakennusalan käsittely on kokonaisuudessaan sisällytetty tuoteryhmä 2:n julkaisuun. Suomen rakennuskanta on vielä nuorta, sillä yli 80 % siitä on rakennettu vuoden 1946 jälkeen. Tämän johdosta uutta tekniikkaa käytetään laajalti jo olemassa olevissa rakennuksissa. Uusissa rakennuksissa automatisointi etenee nopeasti. Asuntoihin saadaan Suomessa nykyisellä ilmastotekniikalla asumiselle vakaat ja erittäin suotuisat olosuhteet riippumatta ulkoilman vaihtelevista ja ankaristakin olosuhteista. Joissakin rakennuksissa heikentää lisäksi koneellinen jäähdytys kesän kuumimpien päivien vaikutusta. Valmiiden rakennusten käyttöön kiinnitetään nykyisin entistä enemmän ja entistä pitkäaikaisempaa huomiota. Rakennuksia varten tehdään kunnossapitosuunnitelmia. Vaatimustaso muuttuu ajan kuluessa toiminnan ja teknisen kehityksen myötä, ja siihen vaikuttavat niin ikään rakennusvauriot sekä rakennuksen vanheneminen, johon mm. säärasituksilla on oma vaikutuksensa. Tällöin joudutaan päätöksentekovaiheeseen, jolloin yhtenä vaihtoehtona on perusparantaminen. Perusparantamistöiden vuosittain lisääntyessä joudutaan yhä useammin työskentelemään kylmänä vuodenaikana. Pakkanen vaikuttaa, paitsi työntekijöihin, myös koneisiin, laitteisiin ja rakennusmateriaaleihin. Tuotekehittelyllä on parannettu materiaalien pakkasenkestävyyttä ja työmenetelmiä ankarissakin ilmasto-olosuhteissa.
Visa mer

Organisationer och upphovspersoner

Publikationstyp

Publikationsform

Separat verk

Målgrupp

Facklig

UKM:s publikationstyp

D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller -utredning

Publikationskanalens uppgifter

Journal

Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita

Förläggare

VTT Technical Research Centre of Finland

Nummer

1116

Öppen tillgång

Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst

Nej

Licens för förläggarens version

Annan licens

Parallellsparad

Nej

Övriga uppgifter

Nyckelord

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Språk

finska

Internationell sampublikation

Nej

Sampublikation med ett företag

Nej

Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling

Nej