undefined

Kaukokartoitus lentokoneesta

Publiceringsår

1991

Upphovspersoner

Häme, Tuomas; Holm, Mikael

Abstrakt

Tämä julkaisu sisältää VTT:n instrumenttitekniikan laboratorion järjestämän kolmannen kaukokartoitusseminaarin esitelmät. Ensimmäinen seminaari, joka käsitteli uutta kuvaustekniikkaa, pidettiin helmikuussa 1989. Toisen seminaarin aiheena oli Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn EOS-satelliittiohjelma sekä Euroopan avaruusjärjestön ESAn napasatelliittiohjelma. Seminaari pidettiin lokakuussa 1990. Seminaarit ovat osa VTT:n avaruusteknologiakeskuksen palvelua. Tämän seminaarin tavoitteena oli edistää lentokoneesta tehtävää kaukokartoitusta Suomessa sekä tutkijoiden, hyödyntäjien ja yritysten välistä yhteistyötä kaukokartoitusalalla. Lentokoneinstrumenttien tekeminen on järkevä ensiaskel suunniteltaessa avaruuskelpoisten instrumenttien lähettämistä. Lisäksi kaukokartoitus lentokoneesta täydentää satelliittihavaintoja. Useilla instrumenteilla kerätty aineisto on erittäin haasteellista numeerisen tulkinnan kannalta. Lentokaukokartoitus voi myös olla kannattavaa yritystoimintaa. Seminaarin esitelmät käsittelevät lentokaukokartoitusjärjestelmän hahmotelmaa, olemassa olevia ja suunniteltuja, lentokoneeseen asennettavia kaukokartoitusinstrumentteja, kuvaavan spektrometrin kuvien tulkintaa sekä alustavaa ehdotusta suomalaiseksi kuvaavaksi spektrometriksi.
Visa mer

Organisationer och upphovspersoner

Publikationstyp

Publikationsform

Redaktionsarbete

Moderpublikationens typ

Konferens

Målgrupp

Vetenskaplig

Kollegialt utvärderad

Kollegialt utvärderad

UKM:s publikationstyp

C2 Redigerad bok, samlingsverk, konferenspublikation eller specialnummer av en tidskrift

Publikationskanalens uppgifter

Journal

VTT Symposium

Konferens

Kaukokartoitus lentokoneesta

Förläggare

VTT Technical Research Centre of Finland

Nummer

127

Öppen tillgång

Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst

Nej

Licens för förläggarens version

Annan licens

Parallellsparad

Nej

Övriga uppgifter

Nyckelord

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Språk

finska

Internationell sampublikation

Nej

Sampublikation med ett företag

Nej

Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling

Nej