Biojätteen syntypistelajittelu, erilliskeräily ja kompostointi - ongelmana haju
Publiceringsår
1994
Upphovspersoner
Huotari, Hanna; Alasalmi, Hanna
Abstrakt
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää biojätteen syntypistelajittelun, erilliskeräilyn ja jatkokäsittelyn eli kompostoinnnin tilannetta pääasiassa Suomessa ja jonkin verran myös muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu biojätteen mikrobiologista hajoamista ja siitä aiheutuvaa hajuongelmaa. Biojätteen syntypistelajittelu on lisääntynyt Suomessa ja myös muualla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Suomessa biojätteen syntypistelajittelua ja lajitellun jätteen jatkokäsittelyä edistetään sekä kiinteistökohtaisen kompostoinnin että erilliskeräyksen ja keskitetyn kompostoinnin kautta. Kiinteistökohtainen kompostointi ei ole pakollista, mutta erilliskeräykselle on asetettu muutamissa kaupungeissa jo jätehuoltomääräyksiä. Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa biojäte lähinnä erilliskerätään kotitalouksista ja kompostoidaan kompostointilaitoksissa. Erilliskeräys on vielä melko uutta, mutta sen piirissä on esimerkiksi Saksassa kuitenkin jo yli kymmenen miljoonaa ihmistä. Haju on keskeinen ongelma sekä lajiteltaessa biojätettä kotitalouksissa, erilliskerättäessä että kompostoitaessa joko kiinteistön pihalla tai keskitetysti esimerkiksi kaatopaikoilla. Biojäte hajoaa mikrobien toiminnan tuloksena, jolloin syntyy pahanhajuisia yhdisteitä. Hajoamista edesauttavat helposti hajoavat yhdisteet biojätteessä, kuten yksinkertaiset sokerit ja orgaaniset hapot, pieni partikkelikoko, korkea aktiivisen veden määrä, lähellä neutraalia oleva pH ja mahdollisimman monen mikrobin optimilämpötila-alueella eli 20 - 45 oC oleva lämpötila. Hajoamisen yhteydessä syntyviä haisevia yhdisteitä ovat muun muassa ammoniakki, rikkiyhdisteet, amiinit ja rasvahapot. Hajujen muodostumista hajoamisen yhteydessä edesauttavat ennen kaikkea jätteen korkea typpi- ja rikkiyhdisteiden pitoisuus, kuten proteiinipitoisuus ja hapenpuute. Hajuyhdisteiden määrää voidaan vähentää hidastamalla mikrobien toimintaa, mikä ei kompostoinnissa juurikaan ole mahdollista, minimoimalla hajujen muodostuminen hajoamisen yhteydessä tai poistamalla muodostuneita hajuja. Heikentämättä kompostoitumista voidaan mikrobien toimintaa lajittelun ja keräilyn aikana hidastaa ennen kaikkea jätteen aktiivisen veden määrää pienentämällä ja säilytyslämpötilaa laskemalla. Hajujen minimoiminen biojätteen hajoamisen yhteydessä on lähinnä aerobisten olosuhteiden ylläpitämistä. Hajujen poistoa biojätteestä on tutkittu ja toteutettu lähinnä kompostoinnin yhteydessä. Tällä hetkellä lupaavimpia menetelmiä ovat kemiallinen kaasun pesu, adsorptio halpaan materiaaliin, kuten puutuhkaan, ja biosuodatus.
Visa merOrganisationer och upphovspersoner
Publikationstyp
Publikationsform
Separat verk
Målgrupp
Facklig
UKM:s publikationstyp
D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller -utredning
Publikationskanalens uppgifter
Förläggare
Nummer
1586
ISSN
ISBN
Publikationsforum
Öppen tillgång
Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst
Nej
Licens för förläggarens version
Annan licens
Parallellsparad
Nej
Övriga uppgifter
Nyckelord
[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]
Språk
finska
Internationell sampublikation
Nej
Sampublikation med ett företag
Nej
Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling
Nej