Suomen metaani- ja dityppioksidipäästöjen rajoittamisen mahdollisuudet ja kustannustehokkuus
Publiceringsår
1997
Upphovspersoner
Riitta, Pipatti
Abstrakt
Kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat lisääntymässä ihmisen toiminnan seurauksena. Ilmastosopimus pyrkii estämään ihmisen toiminnan vaarallisen puuttumisen maapallon ilmastoon ja edellyttää osapuoliltaan, että ne inventoivat kasvihuonekaasupäästönsä ja ottavat toimissaan sopimuksen tavoitteet huomioon. Tutkimuksessa arvioitiin kahden kasvihuonekaasun, metaanin ja dityppioksidin, ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt Suomessa vuosina 1990 ja 1994, päästöjen kehitys vuoteen 2010 sekä päästöjen rajoittamisen mahdollisuudet ja kustannustehokkuus. Metaanipäästöt vuosina 1990 ja 1994 olivat arvion mukaan noin 250 Gg/a. Päästöistä suurin osa on peräisin jätteiden kaatopaikkasijoituksesta; kotieläinten ruoansulatus on toinen merkittävä päästölähde. Kehitysarvion mukaan päästöt vähenevät vuoteen 2010 mennessä noin 230 Gg:aan/a mainituissa sektoreissa tapahtuvien volyymi- ja rakennemuutosten myötä. Metaanipäästöjen rajoittamisen mahdollisuudet ovat hyvät. Kaatopaikkakaasun talteenotolla voidaan saavuttaa lähes 30 prosentin vähennys kokonaispäästöissä vähäisillä tai jopa negatiivisilla kustannuksilla, mikäli kaasun energia voidaan hyödyntää tehokkaasti. Jätteiden kaatopaikkasijoituksen vähentäminen vaihtoehtoisten käsittelytekniikoiden, kuten jätteiden polton tai biologisen käsittelyn, avulla ja kierrätystä lisäämällä vähentää tulevaisuuden metaanipäästöjä. Metaanipäästöjen vähentämisen kustannustehokkuuden kannalta ko. toimenpiteet ovat kalliimpia kuin kaatopaikkakaasun talteenotto, mutta ne vähentävät myös muita kaatopaikkasijoituksen aiheuttamia ympäristövaikutuksista ja ovat siksi kannatettavia toimenpiteitä. Kotieläinten ruoansulatuksen aiheuttamien metaanipäästöjen vähentämiseksi on esitetty toimenpiteitä, joiden mahdollisuudet Suomen oloissa tulisi selvittää tarkemmin. Lannan käsittelyn metaanipäästöt ovat Suomessa pienet ja päästöjen vähentämistoimenpiteiden kustannukset vähennettyä metaanitonnia kohti siksi suuret. Dityppioksidipäästöt olivat arvion mukaan noin 19 Gg vuonna 1990 ja 18 Gg vuonna 1994. Merkittävimmät päästölähteet ovat maatalous, energiantuotanto, liikenne ja typpihapon valmistus. Päästöjen vähentyminen johtuu maatalouden päästöjen vähentymisestä. Vuoteen 2010 päästöjen arvioidaan kasvavan lähes 30 prosenttia energiantuotannon ja liikenteen päästöjen lisääntymisen takia. Maatalouden päästöjen pienentymisen jatkuminen on arvioitu vähäiseksi ja typpihapon valmistuksen päästöjen on arvioitu säilyvän nykyisen suuruisina. Dityppioksidipäästöjen vähentämisen mahdollisuuksia ei vielä täysin tunneta, ja vähennystoimenpiteet ovat vielä suurelta osin kokeiluasteella. Typpihapon valmistuksen päästöjä on esitetty voitavan vähentää 70 - 80 prosenttia kohtuullisin kustannuksin (jopa alle 1 000 mk/t N2O). Myös leijupolton päästöjen vähennysmahdollisuudet ovat lupaavat, mutta toimenpiteiden todellisesta tehokkuudesta ja kustannuksista laitoksissa ei ole tietoa. Liikenteessä katalysaattoriautojen yleistyminen ja katalysaattoreiden vanhentuminen lisäävät päästöjä eikä päästöjen vähentämiseksi ole vielä tarjolla teknistä ratkaisua. Yhteensä typpihapon valmistukseen ja leijupolttoon kohdistuvilla toimenpiteillä arvioidaan Suomen vuoden 2010 päästöjä voitavan mahdollisesti vähentää jopa noin 20 - 30 prosenttia, jos uudet tekniikat saadaan kehitettyä myös laitoksissa laboratoriokokeissa saatuja tuloksia vastaaviksi. Arvioitu vähennyspotentiaali on samansuuruinen, kuin dityppioksidipäästöjen arvioitu kasvu. IPCC on arvioinut, että metaanin pitoisuuksien vakiinnuttamiseksi ilmakehässä vuoden 1990 tasolle globaaleja päästöjä tulisi vähentää noin 8 prosenttia. Dityppioksidin ilmakehän pitoisuuksien vakiinnuttamiseksi samalle tasolle tarvittaisiin puolestaan yli 50 prosentin vähennys globaaleihin päästöihin. Suomen metaanipäästöjä on mahdollista vähentää enemmän kuin mainitut 8 p
Visa merOrganisationer och upphovspersoner
Teknologiska forskningscentralen VTT Ab
Riitta Pipatti
Publikationstyp
Publikationsform
Separat verk
Målgrupp
Facklig
UKM:s publikationstyp
D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller -utredning
Publikationskanalens uppgifter
Journal
VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes
Förläggare
VTT Technical Research Centre of Finland
Nummer
1835
ISSN
ISBN
Öppen tillgång
Öppen tillgänglighet i förläggarens tjänst
Ja
Licens för förläggarens version
Annan licens
Parallellsparad
Nej
Övriga uppgifter
Vetenskapsområden
Miljöteknik
Nyckelord
[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]
Språk
finska
Internationell sampublikation
Nej
Sampublikation med ett företag
Nej
Publikationen ingår i undervisnings- och kulturministeriets datainsamling
Nej