Metsäjäniksen populaatiodynamiikkaa
Startår
Projektmål
Projektdeltagare
Ansvarig organisation
Ursprunglig organisation
Personer
Relaterade organisationer
Resultat
Resultat och påverkan
Olemme tutkineet jäniskannan ikärakennetta ja lisääntymistehoa keräämällä metsästäjiltä jänisnäytteitä. Olemme myös tehneet jänisten radioseurantaa elinpiirien ja elinympäristön käytön selvittämiseksi sekä Hämeessä (Evo) että Oulun lähellä. Jänisten talviruokintaa on tehty kolmella alueella: Evolla, Oulun lähellä ja Pohjois-Savossa (Lapinlahdella). Kaikilla koealueilla on tehty jänisten lumijälkilaskennat kannan tiheyden arvioimiseksi. Myös riistakolmioaineistoja on hyödynnetty tutkimuksessa. Jänisten elinpiirit ovat Suomessa noin 200 ha. Elinpiirit ovat suurimmat kevättalvella, mutta pienenevät kesän mittaan tarjolla olevan ravinnon määrän kasvaessa. Jänisnaaras tuottaa keskimäärin kaksi poikuetta ja 7.7 poikasta kesän aikana. Lisääntymisteho on suurin kasvavan kannan alueella ja pienin, kun kanta on aallonpohjassa. Kuolleisuus on suurinta kannan laskuvaiheessa. Jäniskanta kasvoi talviruokinta-alueilla, mutta ruokinta ei vaikuttanut kannanvaihteluun. Ruokinta-alueen naaraat olivat kevyempiä ja niiden lisääntymisteho oli heikompi kuin kontrollialueilla. Ketun vaikutus jäniskantaan vaihtelee maan eri osissa jänis- ja kettutiheyden sekä jäniksen kannanvaihtelun vaiheen mukaan.
Övriga uppgifter
Nyckelord
Elinpiirit, Kannanvaihtelut, Loiset, Metsäjänis, Pedot, Populaatiodynamiikka, Riista, Talviruokinta