Väitöstutkimukseni kartoittaa filosofisen intuition käsitteen luonnetta ja merkitystä filosofian historiassa käsitteeseen liittyvän näkemismetaforan näkökulmasta. Selvitän, miksi nykypäivän käsityksissämme subjektiiviseen tuntemukseen tai aavistukseen viittaava käsite on filosofian historiassa nähty keskeisenä – suorastaan korkeimpana tiedon muotona. Aiempi teoreettinen tutkimus on tuonut esille käsitteen moninaisuuden: intuitio on käsitetty tietämisen prosessiksi, ajattelun tuotteeksi, perustaksi, ennakkoehdoksi tai filosofiseksi metodiksi. Argumentoin, että intuition vertaaminen näkemiseen tavoittaa, mikä on keskeisintä ja erityistä käsitteen luonneteessa. Hypoteesinani on, että tarkastelemalla intuitiota näkemismetaforan näkökulmasta voidaan moninaisesta käsitekentästä paljastaa seuraavia historiallisesti toistuvia piirteitä: välittömyys, kokemuksellisuus, varmuus ja perustavanlaatuisuus. Osa näistä piirteistä näyttää olevan läsnä myös nykykäsityksissä. Näkemismetafora on kuin pelkistynyt ja läsnä edelleen käsityksissämme piilevästi. Jatkohypoteesina esitänkin, että edellä mainituista piirteistä intuition käsitteessä on ennen kaikkea säilynyt sen kokemuksellisuus: intuition ajatellaan olevan kuin tuntemuksen kaltainen aavistus tai mielentila. Nykyfilosofiassa on käyty aktiivista kriittistä keskustelua usean vuosikymmenen ajan intuitioiden luotettavuudesta filosofisen evidenssin lähteenä. Näissä keskusteluissa intuition monet rikkaat ja hienostuneet käyttötarkoitukset näyttävät kuitenkin unohtuneen. Väitöstuktimukseni käsitehistoriallisen kartoituksen tarkoituksena on auttaa hahmottamaan uudella tavalla intuition filosofisia mahdollisuuksia ja tuoda esiin niitä intuition piirteitä, jotka ovat tehneet aikanaan käsitteestä filosofialle erittäin merkittävän. Kyse on filosofisesti rohkeasta ja kunnianhimoisesta projektista, joka ottaa käsittelyynsä nykyfilosofiassa kiistellyn käsitteen ja pyrkii tuomaan uudelleen esille sen mahdollisuuksia.

2022