Artivismin ääret – Taide, aktivismi ja sukupuolittunut väkivalta

Bidragets beskrivning

Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ihmisoikeusrikkomus, joka perustuu valtasuhteisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Hankkeessa kehitetään taidelähtöisiä menetelmiä ja tiloja taiteen, aktivismin ja sukupuolittuneen väkivallan analysointiin. Pyrkimyksenä on taiteen ja aktivismin keinoin vahvistaa paikallisia yhteisöjä ja mahdollisuuksia poliittiseen vaikuttamiseen. Hankkeessa vahvistetaan monitieteellistä ja -taiteellista kansainvälistä verkostoa taiteellisen tutkimuksen, sukupuolentutkimuksen ja artivismin välillä. Hankkeen tutkija-taiteilijat osallistuvat paikallisten yhteisöjen, taiteilijoiden ja aktivistien kanssa sukupuolittuneen väkivallan kysymysten käsittelyyn. Hankkeessa järjestetään työpajoja viidessä eri kaupungissa Suomessa ja Espanjassa. Yhteistyössä tuotettujen teosten ja tapahtumien tarkoitus on mahdollistaa sosiaalisia muutoksia ja uudenlaisia tulevaisuuskuvia. Tavoitteena on myös vähentää sukupuolittuneen väkivallan muotoja ja yhteiskunnallista marginalisoitumista. Empiiriset tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia muotoja ja ilmaisuja sukupuolittunut väkivaltaa saa media- ja kuvataidetta sekä taideaktivismia hyödyntävissä teoksissa? 2) Millaisia taidelähtöisiä menetelmiä voidaan kehittää naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimiseen? 3) Miten nykytaiteen ilmaisumuotoja voitaisiin uudistaa taideaktivismiin avulla? Yhdistämällä taiteen ja aktivismin hanke keskittyy vähän tutkittuihin alueisiin siitä, miten taide luovissa muodoissaan voi pitää sisällään poliittisia intentioita ja miten poliittisesta toiminnasta tulee luovaa. Artivismilla (taiteen ja aktivismin liitolla) etsitään uusia ilmaisullisia tapoja ja taiteen ja tutkimuksen toimintamalleja, jotka ovat perinteisten tutkimusparadigmojen ulkopuolella.
Visa mer

Startår

2022

Beviljade finansiering

Mari Mäkiranta Orcid -palvelun logo
220 000 €

Finansiär

Koneen säätiö

Typ av finansiering

Forskningsbidrag

Utlysning

Övriga uppgifter

Finansieringsbeslutets nummer

Koneen Säätiö_202105274

Vetenskapsområden

ÖVRIGA VETENSKAPER

Temaområden

sukupuolentutkimus, taiteellinen tutkimus, visuaalisten taiteiden taiteellinen tutkimus

Nyckelord

audiovisuaaliset taiteet, naisten oikeudet, sukupuolittunut väkivalta, taideaktivismi

Identifierade teman

gender, feminism