Eläinten tunteet näkyviksi -tutkimushanke

< Tillbaka till sökresultaten

Eläinten tunteet näkyviksi -tutkimushanke

Projektbeskrivning

Hankkeessa tutkimme kokeneiden tutkijoiden voimin, mitkä seikat vaikuttavat ihmisten kykyyn ymmärtää eläinten tunnetiloja, ja kehitämme menetelmää, jolla saadaan objektiivista tietoa eläinten tunnetiloista. Hanke yhdistää antropologiaa ja eläinten hyvinvointitutkimusta. Aiheemme on yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä tahattomasti aiheutuva kipu ja pelko ovat yleisiä monissa eläinten käytön muodoissa, mm. maataloudessa ja jopa lemmikeillä, koska nämä tuntemukset jäävät helposti huomaamatta. Eläinten ilmeet ja eleet ovat usein hienovaraisia ja erilaisia kuin meidän. Eri ihmisten kyvyssä havaita eläinten tunnetiloja on suuria eroja, mutta vasta vähän on tutkittu sitä, mistä erot johtuvat. Käyttämätöntä potentiaalia on myös uusien menetelmien kehittämisessä, joilla tunnetiloja voi tuoda näkyviksi. Yksi lupaavimmista mahdollisuuksista perustuu siihen, että osa tunnekokemuksista vaikuttaa pään pintaverenkiertoon, jota voi seurata lämpökameralla. Kyseessä on uusi ala, jolla myös yksi työryhmämme jäsenistä on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta. Täässä hankkeessa tutkimme otosta eri kulttuuritaustaisista ja ikäisistä ihmisistä Korkeasaaren eläintarhan yleisössä. Koehenkilöille näytetään videoita erilaisista eläimistä: apinoista, kissaeläimistä ja sorkkaeläimistä. Testaamme, mitä ilmeitä ja eleitä he huomaavat, ja mitä he uskovat niiden kertovan eläinten tunnetiloista. Haastattelulla kartoitetaan koehenkilöiden aiempien eläinkokemusten laatua, arvomaailmaa, kulttuuritaustaa jne., ja tutkitaan niiden vaikutusta heidän havainto- ja tulkintakykyynsä. Vertailukohtana käytetään kokeneiden tutkijoiden analyysiä samoista videoista. Eläinten videoinnin yhteydessä kerätään samanaikaisesti lämpökuva-aineistoa, josta tutkitaan, mitkä lämpötilajakaumien muutokset korreloivat videoanalyysillä todennettujen tunnetilojen kanssa. Projekti tuottaa väitöskirjan ja sen tuloksilla on merkittävästi annettavaa uusien menetelmien kehittämiselle eläinten hyvinvoinnin tutkimukseen ja siitä viestimiseen
Visa mer

Startår

2021

Beviljade finansiering

Emma Vitikainen Orcid -palvelun logo
280 200 €

Finansiär

Koneen säätiö

Typ av finansiering

Forskningsbidrag

Utlysning

Apurahahaku

Övriga uppgifter

Finansieringsbeslutets nummer

Koneen Säätiö_202010130

Vetenskapsområden

Övriga humanistiska vetenskaper

Nyckelord

Lajienvälinen ymmärrys